hs24 - härkää sarvista - mistä on kysymys?
Vuodesta 2009 alkaen



Mobi tästä!


Edellinen - Seuraava - Tiistai 2013-12-31 - N:o 1702 - Joka etusivulle! - Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. - Päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys
Vuosikatsaus 2013 Tammihelmi - Elämänilo Lue! - Uuden vuoden alkaessa pimeällä ladulla Kuva - Valoja pimeydessä Kuvat - Unelma valkeasta joulusta Kuva - Onnellisuus Lue! - Hyvä ja paha Lue!



Joulukuu 2013. Vuoden viimeinen päivä, aatto.

Elämänilo

Suuri osa ihmisistä on juuri niin iloisia kuin he päättävät olla.
Abraham Lincoln


Kerran vuodessa sietää hullutella.
Kirkkoisä Augustinus

Samppanjaa, musiikkia ja naapurin vaimo.
Lordi Byron

Toinen puoli maalimaa ei voi käsittää toisen puolen iloja.
Jane Austen


Ihmisen edessä on kaksi poikua. Niitä punnittuaan viisas valitsee ilon polun, mutta tyhmä astuu nautinnon polulle.
Katha-upanishad 2

Kuinka iloton on hän, joka ei voi antaa itsellensä anteeksi.
Pubiilius Syrus

Se on kasvun päivä, jona ensimmäisen kerran naurat - itsellesi.
Ethel Barrymore

Herra, tee minusta rauhasi kanava voidakseni viedä iloa sinne, missä on surua.
Franciscus Assisilainen

(86) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Joulukuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.

Vuosien vaihtuessa 2000-2014: 1999/12/30 - 2000/12/28 - 2001/12/20 - 2002/12/26 - 2004/01/01 - 2004/12/31 - 2006/01/01 - 2007/01/01 - 2008/01/01 - 2008/12/31 -2009/12/31 - 2011/01/04 - 2012/01/01 - 2012/12/31 - 2013/12/30

thailand.fi
phuket.fi

patong.fi

flyingfinn.info

midnightsun
restaurant.info


Patong
Ravintola


Patong
Sauna ja kabinetti


Patong
Mopot ja auto


Flyinf Finn
Vene-Kalastus


VuokrataanThalangissa Talo-Huvila

Midnight Sun Restaurant Facebookissa!


Vuosikatsaus 2013. Tammikuussa, mm.
Keskiviikko 2013-01-02

"Lumivaara."

Keski-Suomi. Laukaa. Keskusta. Keskiviikko 2013-01-02 14:02 plussan puolella. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!
Torstai 2013-01-03
"Julkinen halu"

Jyväskylä. Torstai 2013-01-03 17:30 bussissa Metsän tarinan jälkeen. Kuva: Pertti Manninen.
Lue!
Maanantai 2013-01-07
Kysely. Euroopan kriisi - Yle TV1. Sunnuntaina 2012-01-06 20:34. Kuvat: Pertti Manninen.

Kommentti: Mitään virhemarginaalia ei kerrottu. Lue!
Tiistai 2013-01-08
"Sisältö ratkaisee  tabloidissakin". Lue!
Rasmus tutkailee ensimmäistä Helsingin Sanomien tabloid-lehteä aamutuimaan maanantaina 08.01.2013. Kuvat: Pertti Manninen.
Torstai 2013-01-10
Helsingin Sanomat
Peltomäki-tutkinnassa useita epäiltyjä.
"KRP on saamassa Vantaan ex-johtajan tutkinnan valmiiksi keväällä. Juttu haarautuu kahtia.
"Jukka Peltomäkeätutkitaan epäiltynä törkeästä ... Lue!

Helsingin Sanomat torstaina 2013-01-10.
Lauantai 2013-01-12
Ministerit telakoituvat asemiinsa työpaikkojen vähentämisessä Suomen telakkateollisuudessa ajamalla toimivan STX-telakan nurin. 4 kirjoitusta blogista. Wärtsilä Meriteollisuus, Wahlroos, Saarikangas, Suominen petti alihankkijat ... Lue!

Kyyhkyset telakoituvat langalle välttääkseen turhan enegiankulutuksen pakkasessa. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!
Keskiviikko 2013-01-16
Firmamessut 2013 - Löydä tiesi työelämään. Keskiviikko 2013-01-16. Jyväskylän Yliopisto. Mattilanniemi. Agora. Kuvan lähetti Erika Manninen 10:36. Isonna!
"Sihti - Rekrytointipalvelu Sihti Oy.
Perjantai 2013-01-18
Houkuttelua häämessuille. Torstai 2013-01-18 15:55. Keski-Suomi. Jyväskylä. Forum. Kuva: Pertti Manninen. - Askartelupuoti Pia.  Laajenna! Lauantai 2013-01-19
Urheilu. Bandy. Kuvat. Pertti Manninen lauantaina 2013-01-19 14:58 - 16:13. Jyväskylä. Viitaniemi. Kuvat. Pari minuuttia jääpallo-ottelusta JPS - Akilles. Video.
Sunnuntai 2013-01-20
Taidetta. Jyväskylä. Ammattikorkeakoulun pääcampus. Luminen karhupatsas. Karhu (Oskari Raja-aho 1930), graniitti. Kuvat. Pertti Manninen. Isonna
Maanantai 2013-01-21
Talous. Golla ja Jolla tavaramerkkiriidassa. Seuraavana Julli?
tammikuu 16, 2013 Lue!
Kuva. Pertti Manninen heinäkuussa 2006. Pasila. Kiinniotto. Isonna!
Torstai 2013-01-24
Britannia vaatii uutta EU:ta. Helsingin Sanomat torstaina 2013-01-24. Lue!
"Kissan häntä kainalossa". Kuva: Pertti Manninen torstaina 2012-01-24 08:54. Isonna!
Torstai 2013-01-24
"Sen verran mäkin tiedän" & Hämmentävä kannabismyrsky. Keskisuomalainen. Lue! Kuva: Pertti Manninen. Isonna! Kalervo Kummola: En ole käyttänyt kannabista ennen, enkä jälkeen kisoja. Lue!

Lauantai 2013-01-26

Liikuntatunti eli luistelemaan oppiminen. Jyväskylän Halssila. Kuvat
Case Nettisanomat
Korkein oikeus (KO) on ottanut käsiteltäväkseen kunnianloukkausasian, vastaajana Pertti Manninen, asianomistajina AA Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky, ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki. Lue!

Torstai 2013-01-31

Jarno Liski
Kuva: Pertti Manninen. Torstai 2013-01-31 15:52. Lue! - Youtube!  

"Jarno Liskin lyhyt haastattelu". Jyväskylän ylioppilaslehteä 2 vuotta päätoimittanut Jarno Liski antaa haastattelun kaudestaan. Sai juuri sanotuksi, että HUOMENNA ... Tässä vaiheessa tekniikka petti ja niinpä syntyi" Liskin lyhyin haastattelu". Lue!

Vuosikatsaus 2013. Helmikuussa, mm.
Perjantai 2013-02-01
Sallitun raja on nyt vähemmän hämärä Helsingin Sanomat. Pääkirjoitus. 31.01.2013. "Maassa, jossa poliitikot voivat saada oikeudessa tuomion lahjusrikoksista, tilanne yleensä on maissa, jossa ... Lue! Perjantai 2013-02-01
Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Perjantai 2013-02-01 16:09. Maan tapa eli ylimielisyys laista ja asetuksista ja median leväperäisyys asioiden selvittämisessä. Eilen lehdet julkaisivat ... Lue! Lauantai 2013-02-02
BISQUIT Himphamppua: "Kummola ei käyttänyt kannabista! Selvyyden vuoksi, mitään edes likimainkaan tuon suuntaista ei tiettävästi kukaan ole julkisuudessa väittänyt. Paha kyllä, mediapuolella ... Lue!
Maanantai 2013-02-04 Toiset kahdeksan kulkijan kuvaa illan hämärtyessä lauantaina 2013-02-02 Jyväskylän Viitaniemen kentällä ja Rajakadulla. Kuvat: Pertti Manninen. Isonna! Tiistai 2013-02-05. LYSEO LIHOIKSI! Jyväskylän kaupunginhallitus päätti eilen maanantaina 2013-02-04 äänestyksen jälkeen, 7-6, lopettaa Suomen vanhimman suomenkielisen ... Lue! Tiistai 2013-02-05.
Jyväskylän lyseo tulee säilyttää VETOOMUS JYVÄSKYLÄN PÄÄTTÄJILLE JYVÄSKYLÄN LYSEON LUKION SÄILYTTÄMISEKSI ... Lue!

Sateen jälkeen.  Laajenna!
Keskiviikko 2013-02-06
Vapaudenkadulla, kahdessa kulmassa. Jyväskylä. Kalevankatu SRV:n toimiston kulmalla. Henkilöt ovat sattumalta kuvissa mukana. Keskiviikkona 2013-02-06 09:24 Kuvat: Pertti Manninen. Isonna! Keskiviikko 2013-02-06
Helmikuun 6. Saamelaisten kansallispäivä.
"Miksi olette niin hienoina tänään? - Nyt on saamelaisten syntymäpäivä." 2012 Ylen saamenkielisistä uutisista Kuvasarja
Keskiviikko 2013-02-06
Keskisuomalainen keskiviikkona 2012-02-06: Lukioverkkoratkaisu: Jyväskylä aikoo myydä Lyseon. Kaupunkiin muodostuu nyt kaksi jättilukiota. - Miksi meitä ei kuultu? Kuva: Pertti Manninen.
Torstai 2013-02-07
Muut lehdet. YL Raportti: Paskoimme housuun bussissa Turkuun 1. helmikuuta 2013. Kun Vainion liikenteen valkoinen Volvo kaartaa ulos Kampin kauppakeskuksen kellarista, valo humahtaa ikkunoista läpi. Tammikuun keskipäivä näyttää keväältä. Bussissa se tuntuu erityisen kirkkaalta, .... Lue!


Perjantai 2013-02-08
WINCAPITA. Kailajärvelle 5 vuotta hovissa, heti vankilaan! Iltasanomat torstaina 2013-02-07 16:30. Poliisilla on keinonsa - Kailajärvi löytyi - heti vankilaan - 16:00 Poliisi löysi Kailajärven - AL: Äiti häkeltyi poliisille - miksi Kailajärveä ei haeta "kotoa"? - Asianajaja: Kailajärvi ilmoittautuu poliisille huomenna - Wincapitan ... Lue!
Maanantai 2013-02-11
Rasmus ihmettelee ministerien laskelmia, kun nämä puolustavat väitteitään sellaisilla luvuilla, joita ei olemassa!
Helsingin Sanomat 10.02.2013 ja 11.02.2013. Suomen EU-laskuun tulee miljoonakorotus & EU-johtajat puhuvat taas mustaa valkoiseksi & EU-lisämaksusta syntyi ilmiriita & Stubb puolustaa EU-maksusopua. Lue!

Sunnuntai 2013-02-17
Ambulanssi kiitää Laukaan maneesin sortumapaikalle (22 sek) ja palaa takaisin kohti Keski-Suomen keskussairaalaa (23 sek). Tiistai 12.02.2013. Lue!
Youtube! - Youtube!

Sunnuntai 2013-02-17
Penkkariajelut Jyväskylän Vapaudenkadulla (1 min 33 sek ja 44 sek). Torstai 14.02.2013 12:12 ja 12:14.
Nettisanomat. Pertti Manninen. Lue!
Youtube! - Youtube!

Sunnuntai 2013-02-17
Arktisen upeeta- elokuvafestivaali Jyväskylässä. PV Lehtinen 2013-02-14, Paul-Andres Simma haastattelijanaan Petteri Kalliomäki 2013-02-17 . Lue! - Youtube! - Youtube!
Sunnuntai 2013-02-17
Sanomalehtimies Erkki Laatikainen 6.8.1946-15.2.2013. Keskisuomalaisen päätoimittaja 1975-2008, ... Lue!
Maanantai 2013-02-18
Vanhojen tanssit Juvan lukiossa perjantaina 15.02.2013 klo 12. Kuva ja väritys Pertti Manninen. Kuvat
Tiistai 2013-02-19 "Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa". Sunnuntaina 2013-02-17. KeskiSuomi. Laukaa. Leppävesi. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna
Keskiviikko 2013-02-20

Harry Harkimon Jokerit.
Savon Sanomat: Sunnuntaina 17.02.2013: Jokerien Jarkko Ruutu teloi tylysti KalPan Artturi Lehkosen. Tiistaina 19.02.2013: Jääkiekon SM-liiga. "Valot sammuvat tänään". Jarkko Ruutu uhkaili ja jahtasi ... Lue!

Perjantai 2013-02-22
"Välitunti". Keski-Suomessa koululaiset nauttivat tällä viikolla talvipäivistään vielä koulua käyden. Jyväskylä. Vaajakoskentie. Jyskän koulu. Torstai 2013-02-21 12:12. Kuva Pertti Manninen. Laajenna!
Lauantai 2013-02-23
"Talvilomalle". Bussit tuovat pienet ja isommatkin jatkamaan matkojaan junalla. Jyväskylä. Matkakeskus. Lauantai 2013-02-23 13:47. Kuva Pertti Manninen. Laajenna! - KOIVURANTA SUOMI FINLAND
Lauantai 2013-02-23
Filosofi Pekka Himanen tulevaisuusselontekonsa tutkimusaineiston keruumatkalla. Pekka Himanen Jyväskylässä kesällä. Kuvasarja
Filosofi kiekuu alastomana eduskuntatalon katolla Kuva
Lauantai 2013-02-23. Muut lehdet: Filosofi kohun keskellä. Pekka Himanen: Tutkimustilauksen laillisuus selvitetään. Myös pääministerin toimista on kanneltu. Saarinen puolustaa oppipoikaansa. Helsingin Sanomat lauantaina 23.02.2013. Lue! Sunnuntai 2013-02-24
"Avauslyönti". JPS:n kauden viimeinen peli lauantaina 2013-02-23. Peli päättyi Kampparien voittoon 2-7. Kamppari-konkarit jatkavat välieriin. JPS:n nuoret miehet ovat edistyneet hyvin ja ensi kaudella ... Lue!
Sunnuntai 2013-02-24
HS sunnuntaina 2013-02-24. Kotimaa. Näkökulma. Jarmo Aaltonen, HS:n taloustoimittaja. Keskusta silottelee vanhoja mokia "Oppositiopuolue keskusta esitteli torstaina oman alkoholipoliittisen ohjelmansa ... Lue! Sunnuntai 2013-02-24
Arkisto 2004. Lotraus. Tutkija vaatii viinaveron nostoa heti. Peruspalveluministeri Hyssälä seuraisi tilannetta ... Kotihälytykset lisääntyneet ... Lue!
Matti Vanhanen alkoholikuolemien isä Lue
Maanantai 2013-02-25
"Universumin loppu häämöttää. Helsingin Sanomat lauantaina 2013-02-23. Lue!
"Rasmus haukottelee aamutuimaan". Kuva Pertti Manninen Isonna!
Tiistai 2013-02-26
Kuvia: Kahvilassa ja kirjaston ovella. Café Laukaan Esko katselee Norjan Therese Johaugin riemua tämän päihittäessä Marit Björgenin 10 sekunnilla 10 km:n kilpailussa MM-kisoissa 2013. (14:48). Kuvasarja

Keskiviikko 2013-02-27 Sydämelleni. Isa Asp (1853-1872). Jyväskylän yliopiston kirjastossa törmäsin 2. kerroksen oven pielessä olevaan vitriiniin. Siinä esiteltiin Jyväskylän seminaarissa 1800-luvulla opiskelleen nuoren tytön kirjeitä. Lue! Torstai 2013-02-28
Runeberg-palkittu runoilija Olli-Pekka Tennilä: "Kirjoittaminen tarvitsisi oman korkeakoulunsa". Suur-Jyväskylä lehti keskiviikkona 27-02-2013. Kuva: Pertti Manninen. Lue!



Etsi Nettisanomista!



1999- 2002 täältä!

Jokaiselle etusivulle!

Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen -
Yhteys: nettisanomat @hotmail.com

Kaiken keskellä aina läsnä!
-
Viikkosanomat-
blogi



Ilmoita ilmaiseksi sivu!
101 ilmoitusta.

 


Nettisanomat-perhe. Top 20. Kävijätilasto. Päivittäiset eri kävijät. Lokakuu 2013.
nettisanomat.com
49 655
viikkosanomat.fi
17 366
12.fi
11 131
sanomanetti.fi
10 776
sanomatori.fi
6 249
sanomapark.fi
6 069
viikko.fi
4 114
hs2.fi
3 815
hs27.com
2 849
helkinginsanomat.com
2 259
wincapita.fi
1 008
fy.fi
954
nettilehti.com
870
nettmobi.com
862
hs24.mobi
851
sanomaa.com
421
vuosisanomat.fi
293
venus.fi
286
kuvaviikko.fi
267
shit.fi
245
Lokakuun kävijät 122 784




Maanantai 2013-12-30 - N:o 1701 - Joka etusivulle! - Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. - Päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys
Valoja pimeydessä Kuvat - Unelma valkeasta joulusta Kuva - Onnellisuus Lue! - Bandy Kuva - Jääpalloa 50-luvulta Kuva - Jakopalvelu Kuva - Kyllösen innostus Lue!- Hyvä ja paha Lue!



Joulukuu 2013.

Elämänilo

Suuri osa ihmisistä on juuri niin iloisia kuin he päättävät olla.
Abraham Lincoln

Alakuloisuus ei ole uskontoa, olkoon se sitten mitä muuta tahansa. Miellyttävä käytös ja hymy vievät Sinut lähemmäksi Jumalaa, lähemmäksi kuin mikään rukous.
Swami Vikekananda

Voittaa ilo taistelun kautta on parempi kuin alistua alakuloon.
André Gide

Varo raskasmielisyyttä. Se on kuin ylösalaisin käännetty ruukku, jolla ilon loisto on tukahdutettu. Jos synkkämielisyys kolkuttelee ovellesi, niin laita yksi salpa lisää. Synkkämielisyys naamioituu mielellään jumalanpelkoon. Mutta se on viisauden vihollinen ja saa oljenkorren tuntumaan kattohirren painoiselta. Ei kukaan voi saavuttaa tyyneyttä itkemällä.
Axel Fredenholm

Hupaisa mielenlaatu edellyttää älyä.
Miguel de Cervantes

(85) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Joulukuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.

"Uuden vuoden alkaessa pimeällä ladulla."

"Uuden vuoden alkaessa pimeällä ladulla."
Lumeton ilta Keski-Suomessa sunnuntaina 2013-12-29 klo 15:57. Laukaa. Keskusta. Pururata. Kuva: Pertti Manninen. Isonna!


Joulujen aikaan. 1999/12/23 - 2000/12/21 - 2001/12/20 - 2002/12/19 - 2003/12/25 - 2004/12/31 - 2005/12/21 - 2006/12/22 - 2007/12/24 - 2008/12/24 - 2009/12/24 - 2010/12/24 - 2011/12/23 - 2012/12/24 - 2013/12/23

Joulupukki JPS:n ottelussa lauantaina 2013-12-21- Kiuva: Pertti Manninen.. 
http://www.nettisanomat.com/2013/12/21/etusivu.html 

"Joka 29 sekunti uusi silmäpari näkee tämän mainosnauhan 29 eri sivustolla".

Kävijämäärät yhteensä (Lokakuu 2013)
122 784

http://www.nettisanomat.com/2013/12/12/ etusivu2p.html#nettisanomatperhelokakuu2013

Mainosnauhan 29 sivustolla oli 94286 eri kävijää.
Siis laskennallisesti joka 28.4 sekunti uusi silmäpari!


Arkisto. "Työtä". 01.05.1994.

Arkisto 2006. "Työtä kaikille". Kuva työnpäivänä 01.05.1994, kaksitoista vuotta sitten Jyväskylässä. Kuva: Pertti Manninen. Sarjasta "Vuodet vierivät - olot kurjistuvat, toisten." Tulossa!
http://www.nettisanomat.com/2006/05/01/etusivu.htm



"Vanha lastensairaala hajoaa käsiin - Nyt kyllä raskennetaan yhdessä uusi - Lahjoita 10 - Lahjoita 20- Uusi lastensairaala - Katso ketkä jo ovat talkoissa mukana: http://www.uusilastensairaala2017.fi
"Mitä kuuluu?" Maanantai 2013-03-04 16:03. Jyväskylä. Vapaudenkatu. Paikallisterminaali. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!


 

Nettisanomat Keskiviikko  2007-04-04. "Äidin rakkaus". Helsinki. Rautatientori. Lauantai 2007-03-31 klo 11. Pertti Manninen. Kuvasarja.
http://www.nettisanomat.com/2007/04/04/etusivu.html



Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi



"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina 31.07.2003.
http://www.nettisanomat.com/2003/07/31/viikonkuva.htm




Arkisto 2001.

 
SMILE
from MODERN TIMES
 
Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS
 
Music by
CHARLIE CHAPLIN
 
Moderately, with great warmth
 
 
SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.

 


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth
AIN' - HYMY
suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01
 

modern times - nykyaika. kuvitelma.
 

http://www.nettisanomat.com/2001/05/17/hymy.htm

 

HS24 - Härkää Sarvista - 2013/12/31 - Vuosikatsaus 2013 Tammikuu-helmikuu - Elämänilo - Kuva. Uuden vuoden alkaessa pimeällä ladulla. - Kuva: Työtä. Vappuna 1994 - Kuva. Vanha lastensairaala hajoaa käsiin. - Kuva. Äidin rakkaus - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. - etusivu - Maanantai 30.12.2013 - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori  - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi - Helsinki, Velodrom, jääpallo-ottelu, 1950-luku, Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Joulukuu. Toimittanut Arto Manninen.

N:o 1702 Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2013-12-31, nettiin 2013-12-31 15:18, linkkejä 2013-12-31.
Vuosikatsauksen 2013 helmikuu. 2013-01-01.


Sivun alkuun!


Nettisanomat-perhe. 2013. Kävijätilasto. Päivittäiset eri kävijät.
Lokakuu 2013.

                       

tammikuu 2013 helmikuu 2013 maaliskuu 2013 huhtikuu 2013 toukokuu 2013 kesäkuu 2013 heinäkuu 2013 elokuu 2013 syyskuu 2013 lokakuu 2013 marraskuu 2013  
nettisanomat.com 34624 33743 38600 39597 44496 36123 38236 35247 36095 49655* 33909  
viikkosanomat.fi 15415 11914 11852 15957 19355
17043
17812 16997 18737 17366 17467  
12.fi 15414 16837 19055 17212 16581 13173 12210 12406 14936 11131 10603  
sanomanetti.fi 5818 5471 8347 9920 7018
8364
8060 6411 10054 10776 10815  
sanomatori.fi 3458 2730 5344 4182 3412
2437
3903 3609 6661 6249 5132  
hs27.com 3199 3085 (3085) 4335 5319
9105
2569 2639 3116 2849 2482  
sanomapark.fi 2209 1859 2266 3179 2488
2566
3709 3147 5479 6069 5166  
hs2.fi 2074 2122 3436 2300 1937
1830
2752 2589 3669 3815 3815**  
helkinginsanomat.com 1614 1542 (1542) 1730 1669
1476
1987 2037 2371 2259 2209  
nettimobi.com 1173 1008 1480 1180 1298 1239 1303 1300 1494 862 884  
wincapita.fi 1149 1668 1535 1162 1096
923
1136 1154 1096 1008 918  
fy.fi 986 1005 1366 1113 1008
887
1012 1010 981 954 859  
hs24.mobi 970 766 862 583 805 998 967 1020 1131 851 790  
viikko.fi 722 715 (715) 1263 2434
756
1375 1294 3666 4114 3035  
sanomaa.com 677 567 664 507 504 508 612 582 478 421 327  
nettilehti.com 486 673 691 691 602
586
822 596 755 870 809  
venus.fi 294 231 255 236 199 195 198 196 208 286 273  
vuosisanomat.fi 290 250 275 247 255 314 270 310 277 293 372  
kuvaviikko.fi 218 163 234 110 255 266 244 375 205 267 249  
laukaansanomat.fi 144 155 135 114 133 118 160 205 158 144 138  
vuosi.fi 114 107 85 98 140 297 215 120 120 114 118  
infoinfo.fi 103 64 93 108 113 98 88 130 97 112 91  
shit.fi 90 148 126 130 114 154 187 206 201 245 235  
pappa.fi 86 27 61 65 36 53 49 48 42 49 56  
let.fi 82 83 51 68 95 96 74 86 85 116 112  
kuvala.fi 71 84 47 45 50 32 41 65 70 95 82  
sanala.fi 62 48 40 61 80 117 95 86 78 77 91  
jyv.fi 56 49 45 61 49 66 44 76 86 79 68  
nettifoto.fi 53 61 79 67 64 75 81 58 64 71 65  
kuvasanomat.fi 52 93 95 93 133 81 87 101 88 72 80  
end.fi 52 53 20 39 38 31 56 78 62 50 59  
eduskuntatalo.fi 49 30 31 39 37 27 25 45 45 63 33  
nettimobi.fi 46 39 14 26 21 33 38 46 41 75 74  
fiftyfifty.fi 45 38 34 8 0 0 0 0 0 0 0  
elama.fi 41 70 58 42 44 39 45 39 47 75 92  
n1.fi 40 47 49 64 50 77 73 85 74 76 78  
raw.fi 40 41 49 35 36 45 35 50 32 23 38  
kinola.fi 35 23 37 32 29 21 51 42 34 37 26  
maanantai.fi 32 39 36 55 56 69 90 70 42 44 49  
pukeva.fi 32 27 26 37 39 46 38 65 53 41 46  
mummi.fi 29 70 75 89 50 74 77 61 67 64 52  
n3.fi 27 38 25 28 21 32 26 38 29 39 40  
nettila.fi 27 40 31 45 53 67 68 56 59 61 54  
erika.fi 24 59 76 64 57 53 46 38 36 40 49  
tiistai.fi 24 21 21 41 46 49 59 50 38 35 41  
nesari.fi 23 26 22 27 32 44 0 0 0 0 0  
sanat.fi 21 36 24 42 61 56 58 73 43 35 47  
sanomavideo.fi 21 13 18 17 21 36 21 38 17 20 33  
12viikko.fi 21 11 17 39 29 22 27 55 30 27 2  
keskiviikko.fi 20 20 13 27 23 31 25 43 46 67 44  
torvalds.fi 17 40 35 38 51 58 59 17 0 0 0  

92369 88049 103172 108825                
12laki.fi         25 27 27 51 24 34 4  
finpix.fi         25 25 31 43 35 53 39  
sanomamaailma.fi         23 25 43 61 47 55 51  
12foto.fi           23 19 33 18 18 6  
12helsinki.fi           21 19 28 27 14 4  
12maailma.fi           25 23 34 27 22 4  
12tori.fi           22 21 32 16 19 32  
fotola.fi           26 27 25 20 24 34  
gagarin.fi           57 48 32 33 34 42  
infola.fi           20 23 24 18 23 31  
iske.fi           20 35 46 36 66 54  
kauppasanomat.fi           58 50 39 49 54 44  
kusari.fi           49 3 0 0 0 0  
sanomakuva.fi           26 20 26 30 50 39  
sanomasampo.fi           22 0 0 0 0*** 124  
sanomaviikko.fi           28 17 25 32 51 44  
tietosanomat.fi           20 16 28 28 30 34  
12sport.fi             24 31 23 15 5  
sanomamobi.fi             21 34 12 13 12  
12kino               21 14 15 4  
12kuva               26 24 15 3  
12suomi               26 16 15 8  
12talous               23 14 15 3  
helsinkiareena                   8 16  
hesansanomat                   0 29  
digila                     13  
helsinki-areena                     12  
oppila                     9  
sanomo                     12  
                         

Kävijämäärät yhteensä (Kesäkuu 2013)
101380
2013-06-03

2013-08-25
Kävijämäärät yhteensä (Heinäkuu 2013)
101682

2013-09-26
Kävijämäärät yhteensä (Elokuu 2013)
96777

2013-10-28
Kävijämäärät yhteensä (Syyskuu 2013)
113836

2013-11-28
Kävijämäärät yhteensä (Lokakuu 2013)
122 784

    110299 101380 101682 96777 113836 122 784    

2013-12-25
Kävijämäärät yhteensä (Marraskuu 2013)
102 719

                102719  
* 2013-10-28 kävijöitä 13893 (12500 yli tavallisen kävijämäärän).
** lokakuun luku, marraskuun luku ei saatavissa
                   


Sivun alkuun!

Tiistai 2013-12-31

etusivu
etusivum

elamanilo2
vuosikatsaus201301
vuosikatsaus201302

 

sanomapark.fi tarjoilee linkit kaikkiin Nettisamomat / Sanomanetti- perheen lehtien sivuille! Päivittäiset eri kävijät 2013 syyskuussa 113 836. Lue!

sanomatori.fi

(2013-11-19)


Nettisanomat-sivuston erillisivu nettiin maanantaina 2014-01-06.

Nettisanomat-sivuston erillisivu nettiin maanantaina 2014-01-06.

Nettimobi-sivuston rinnakkaissivuna nettiin sunnuntaina 2014-01-12.