POISTOT (HO 19.11.2015)



Torstai

2010-08-26


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

N:o
1188
  

 

Edellinen - Seuraava - Ilmoita ilmaiseksi! - 101 ilmoitusta!
Sosiaaliministeri Paula Risikko aidon politiikon tavoin ohjaa keskustelua väärille raiteille ja on tekemässä narkolepsia-epäilyjen esittäjästä Markku Partisesta syntipukkia! hs24. Päälause.

Harhaanjohtavaa tietoa tiomersaalia sisältävän rokotteen sivuvaikutusriskeistä lapsille ja sikiölle.

"Lääkintölaitos ja Sosiaalihallitus eivät tiedota uutta influenssaa vastaan käytettävän Pandemrix-rokotteen sisältämään tiomersaaliin (etyylielohopeaan) liittyvistä riskeistä. Lääkintölaitos kirjoittaa nettisivullaan: "Rokotteet ovat sisältäneet tiomersaalia 1950-luvulta lähtien, ja useita miljardeja annoksia on käytetty vuosien aikana. Rokoteannoksen sisältämä määrä elohopeaa 2,5 mikrogrammaa on merkittävästi alle määrän, joka normaalisti saadaan ravinnosta viikossa, ja paljon alle kaikkien henkilöiden turvallisuusrajan." Tiomersaalia (etyylielohopeaa) verrataan metyylielohopeaan siitä huolimatta että ne ovat eri yhdisteitä, joilla on erilainen aineenvaihdunta ja myrkyllisyys eikä erotella altistamistapoja per os ja parenteraalisesti. Mitä EI sanota on seuraavaa. * että etyylielohopea toksisina annoksina on neurotoksinen kehittyville aivoille ja aiheuttaa migration-häiriöitä ja verkkokehityksen estymistä seurauksena käyttäytymishäiriöitä ja alentuneet/rajoittuneet kognitiiviset ja sensorimotooriset toiminnot." ... Lue! - (Maths Berlin. hs24 tammikuussa 2010)

Onko meillä syytä olla huolissamme?
"Meillä on WHO, joka muuttaa vuoden 2008 pandemiamääräyksiä vuonna 2009 niin, että pandemiamääritelmä sopii nyt kausi-influenssaankin. Margaret Chan, WHO:n general-director julisti pandemian alkaneeksi 11. kesäkuuta 2009. Vahva lobbaus on edistänyt WHO:n päätöstä luokitella sikainfluenssa pandemiaksi ja aloittaa massarokotukset. WHO:n neuvonantajat lääketieteellisissä ja pandemia-asioissa, SAGE-group, ovat mm. tohtorit Ostenhaus, Hayden ja Monto. THL:n Juhani Eskola kuuluu hänkin SAGEen. Kaikki he saavat rahaa lääkeyhtiöiltä eri nimikkeiden alla. Ostenhaus, Hollannin terveysministerin neuvonantaja, jopa kolmeltatoista eri lääkefirmalta. Neuvonantajien lisäksi SAGEn kokoontuessa mukana istuvat useat suuret rokotevalmistajat ”tarkkailijoitten” ominaisuudessa. WHO:n rahallisia tukijoita ovat mm. IMF (Maailmanpankki) ja nk. BigPharma (Bayer, GlaxoSmithKline, Merck, Novartis, Pfizer, Roche, Sanofi-Avensis). ... Lue! - (Riikka Söyring. hs24 tammikuussa 2010).

Arkisto: 2010 tammikuu. hs24
. 2 kirjoitusta. Uusintajulkaisu rokotekeskustelun pohjaksi!

"Sininen hetki". Nilakka. Keitele. Pohjois-Savo. Keskiviikko 2010-08-25 klo 19:27. Pertti Manninen.

Mari Kiviniemi ja Arto Merisalo talvella 2007 Lempäälässä.

Lähde Iltalehti torstaina 2010-08-26. .Artikkelin nimi: Merisalo ja Kiviniemi: Yhteinen kiertoajelu. Alkuperäinen kuvateksti: KUMPI PUHUU TOTTA? Merisalon mukaan BMW:n takapenkillä puhuttiin vaalirahoituksesta. Kiviniemi kiistää rahapuheet.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010082612241844_uu.shtml

Muuneltu kuva: Sanomapark.fi. Pertti Manninen

Arkisto: 2010 tammikuu. hs24. 2 kirjoitusta. Uusintajulkaisu rokotekeskustelun pohjaksi!
Toimitukselle lähetetty kirjoitus. Kirjoituksen lähetti Riikka Söyring, Heinävesi
ympäristölääketieteen emeritusprofessori Maths Berlinin artikkelin käännös ruotsista suomeksi
Tuesday, December 22, 2009


suomennos ruotsinkielestä:

Harhaanjohtavaa tietoa tiomersaalia sisältävän rokotteen sivuvaikutusriskeistä lapsille ja sikiölle

Maths Berlin
professori emeritus, ympäristölääketiede, Danderyd
maths.berlin @ki.se

Lääkintölaitos ja Sosiaalihallitus eivät tiedota uutta influenssaa vastaan käytettävän Pandemrix-rokotteen sisältämään tiomersaaliin (etyylielohopeaan) liittyvistä riskeistä.

Lääkintölaitos kirjoittaa nettisivullaan: "Rokotteet ovat sisältäneet tiomersaalia 1950-luvulta lähtien, ja useita miljardeja annoksia on käytetty vuosien aikana. Rokoteannoksen sisältämä määrä elohopeaa 2,5 mikrogrammaa on merkittävästi alle määrän, joka normaalisti saadaan ravinnosta viikossa, ja paljon alle kaikkien henkilöiden turvallisuusrajan."

Tiomersaalia (etyylielohopeaa) verrataan metyylielohopeaan siitä huolimatta että ne ovat eri yhdisteitä, joilla on erilainen aineenvaihdunta ja myrkyllisyys [1], eikä erotella altistamistapoja per os ja parenteraalisesti.

Mitä EI sanota on seuraavaa.

* että etyylielohopea toksisina annoksina on neurotoksinen kehittyville aivoille ja aiheuttaa migration-häiriöitä ja verkkokehityksen estymistä seurauksena käyttäytymishäiriöitä ja alentuneet/rajoittuneet kognitiiviset ja sensorimotooriset toiminnot.

* että matalatoksisten annosten odotettu vaikutus on alioptimaalinen aivojenkehitys rajoittuneine toimintoineen, mikä mahtuu populaation normaalivaihtelun sisään, että sellaisia vaikutuksia on vaikea havaita ja että väestön herkkyys elohopealle vaihtelee voimakkaasti geneettisestä polymorfiasta johtuen ja annos - vastekäyrä kattaa useita annoksen kymmenpotensseja. ( ymmärrän että: annos x 10 potenssiin b ja b = 0 - 4 esim.)

Vaadittaisiin laajat seuranta-ajoiltaan yli kymmenvuotiset epidemiologiset tutkimukset, jotta aivojenkehityksen muutos, jonka esiintymistiheys on 1 : 100, voitaisiin havaita. Sellaisia tutkimuksia ei ole tehty. Lääkelaitoksen argumentilta, että suuria lapsijoukkoja on rokotettu suuremmilla annoksilla havaitsematta vaikutusta aivojenkehitykseen, puuttuu näin ollen relevanssi ja se on ainoastaan harhaanjohtava, mikäli alioptimaalisen aivojenkehityksen ilmenemää yhdellä sadasta ei pidetä mitättömänä / unohtamiskelpoisena.

Voidaan lisätä että noin 1 nanogramma / gramma elohopeaa (Hg) etyylielohopeana ihmissikiön aivosoluviljelmässä riittää vahingoittamaan 50% soluista, mikä osoittaa merkittävästi suurempaa myrkyllisyytta kuin samojen tutkimusehtojen alaisuudessa metyylielohopealle on havaittu [2]. Sikainfluenssarokotteen annos vastaa 1250 nanogrammaa Hg/elohopeaa ja kaksi annosta 2500 ng Hg:tä.

Äskettäin julkaistussa artikkelissa kerrottiin tutkimuksesta , jossa 13 vastasyntynyttä rhesusapinanpoikasta rokotettiin hepatiittia vastaan rokotteella johon oli lisätty tiomersaalia annosta kohden kehonkokoeroilla korjattu ihmisimeväisille käytetty määrä. Seitsemälle apinanpentuverrokille annettiin keittosuolaa lihakseen tai ei injektoitu ollenkaan.

Apinanpoikasten kehitystä seurattiin ja erityisesti eloonjäämiselle/hengissäpysymiselle tärkeiden refleksien kehitystä, ensimmäisten syntymänjälkeisten elinviikkojen aikana. Havaittiin että hepatiittirokotetta ja tiomersaalia saaneet poikaset osoittivat myöhästynyttä refleksienkehitysta verrattuna niihin, jotka eivät olleet saaneet tiomersaalia sisältävää hepatiittirokotetta. Havainto oli tilastollisesti merkitsevä [3]. Etyylielohopea-annos oli noin 10 kertaa suurempi kuin sikainfluenssarokotteen kanssa annettava, ja vaste oli suurempi kuin 50%.

On hyvin kyseenalaista jos annoksen pienentäminen tekijällä 10 olisi riittävä pienentämään vasteen pienemmäksi kuin 1/100. On luonnollisesti epäselvää mikä vaikutus hepatiittirokotteella on voinut olla kehityksen viivästymiseen, vaikka sellaisen vaikutuksen odottamisen syy puuttuu.

Korrekti tieto yleisölle ja sairaanhoidolle on että tiomersaali on voimakkaasti neurotoksinen ja että se toksisina annoksina aiheuttaa aivojen kehityksen estymistä. Saatavilla oleva tietämys ei salli, että voitaisiin pitää mahdottomana yhden sadasta voivan kohdata alioptimaalisen kehityksen käyttäytymis- ja toimintohäiriöineen rokotteen sisältämän etyylielohopean tähden.

On armollista anoa, että kahdenkymmenen vuoden kuluttua välttyisimme toteamasta sikainfluenssaa vastaan rokotettujen lasten huonommat oppimistulokset ja huonomman sosiaalisen suoriutumisen verrattuna rokottamattomiin. Tämä meidän on ollut pakko kokea Minamata-alueen metyylielohopealle altistuneiden japanilaisten lasten [1], ja bensiinin ja maalien avulla levitetylle lyijylle altistuneiden maailman urbaanien alueiden miljoonien lasten kanssa [4].

Lienee selvää jokaiselle tämän kirjoituksen lukeneelle, että viranomaiset ovat yrittäneet välttää korrektin tiedon antamista. Tämä ei ole eettistä demokraattisessa yhteiskunnassa, mutta on omiaan myös horjuttamaan yleisön luottamusta terveydenhoitoviranomaisiin, mikä on huolestuttavaa.

Rokottaminen on tärkein tarttuvien tautien vastainen aseemme. Jos yleisön luottamus terveydenhoitoviranomaisiin horjuu, siitä voi syntyä vakavia seurauksia tulevaisuuden rokotusohjelmille.

* Mahdollisia sidonnaisuuksia tai jääviyttä aiheuttavia suhteita : Ei yhtään ilmoitettua.

Referenser
1. Berlin M, Zalups R, Fowler BA. Mercury. In: Nordberg GF, Fowler BA, Nordberg M, Friberg L, editors. Handbook on the toxicology of metals. Amsterdam, New York, Oxford: Elsevier; 2007. p. 675-729.

2. Hewitson L, Houser LA, Stott C, Sackett G, Tomko JL, Atwood D, et al. Delayed acquisition of neonatal reflexes in newborn primates re-ceiving a thimerosal-containing hepatitis B vaccine: Influence of gestational age and birth weight. Neurotoxicology. Epub 2009 Oct 2.

3. Geier DA, King PG, Geier MR. Mitochondrial dysfunction, impaired oxidative-reduction activity, de-generation, and death in human neuronal and fetal cells induced by low-level exposure to thimerosal and other metal compounds. Toxicological & Environmental Chemistry. 2009;91:735-49.

4. Skerfving S, Bergdahl IA. Lead. In: Nordberg GF, Fowler BA, Nordberg M, Friberg L, editors. Handbook on the toxicology of metals. Amsterdam, New York, Oxford: Elsevier;2007. p. 599-643.

ASO3- adjuvantillinen Pandemrix, jota suomalaisille jaetaan, on myös nano”turbo”rokote. Adjuvantin tarkoitus on buustata eli tehostaa rokotteen vaikutusta elimistössä. Nanopartikkelit puolestaan ovat valtavan paljon pienempiä kuin esimerkiksi asbestihiukkaset, ja päästyään kerran elimistöön ne tuhoavat soluja. Kun ne ovat päässeet vuorovaikutukseen solun rakenteen kanssa, niistä ei enää pääse eroon. Käytännössä se tarkoittaa elimistön JATKUVAA TULEHDUSTILAA. Mitä pienempi koko partikkelilla on, sitä suurempi sen teho läpäistä soluja ja tuhota kaikkea mitä tielle osuu. Pekingin Chaoyang Hospitalin tutkimus on varmistanut, että nanopartikkelit vaurioittavat vakavasti keuhkoja ja myrkyttävät koko elimistöä, mistä on seurauksena ennen kaikkea immuunipuolustuksen heikentyminen.
Kun elimistön kyky puolustautua siihen tunkeutuvia taudinaiheuttajia ja vieraita aineita vastaan on heikentynyt, se tarkoittaa mm. suurta autoimmuunisairauksien mahdollisuutta.
Tämä on siis tutkittua ja tieteellisissä julkaisuissa esitettyä tietoa. Silti rokotuksia nanoja sisältävillä rokotteilla koko ajan jatketaan ja yhä uusia nanoteknologiaan perustuvia rokotteita kehitellään kaiken aikaa.
Paandemrixin sisältämä tiomersaali muuttuu elimistöön päästyään etyylielohopeaksi ja tiosalisylaatiksi. Proteiinien mukana orgaaninen elohopea pääsee tunkeutumaan aivoihin, joissa neurotoksiset vaikutukset ilmenevät. Lasten aivot ovat tietenkin suurimmassa vaarassa. Ja kun rokote on vielä adjuvantillinen, eli turbo, niin…
Elohopea on tutkitusti neurotoksinen, eli hermomyrkky. Elohopeamyrkytyksen oireita ovat mm. kivun tai painon tunne rinnassa, keuhkoputkentulehdus (bronkiitti), päänsärky, lihasheikkous, ruokahaluttomuus, ruoansulatushäiriöt, oksentelu, ihottumat, kuume… (tämä kursivoitu osa tekstiä on nimimerkin ”melko hurjaa” kokoama tietopaketti)

Nanorokotteitahan ei Suomen lainsäädäntö tiemmä -vielä ainakaan- salli. Nanoadjuvantti on siis arvattavasti se THL:n "liikesalaisuus".

Kirjoituksen lähetti
Riikka Söyring, Heinävesi

http://www.hs24.fi/2010/01/13/etusivu.htm#harhaanjohtavaa


Arkisto: 2010 tammikuu. hs24. 2 kirjoitusta. "Kirjoitukset lähetti Riikka Söyring, Heinävesi"
Toimitukselle lähetetty kirjoitus. Kirjoituksen lähetti Riikka Söyring, Heinävesi
Sunday, December 20, 2009

Onko meillä syytä olla huolissamme?

Meillä on WHO, joka muuttaa vuoden 2008 pandemiamääräyksiä vuonna 2009 niin, että pandemiamääritelmä sopii nyt kausi-influenssaankin. Margaret Chan, WHO:n general-director julisti pandemian alkaneeksi 11. kesäkuuta 2009. Vahva lobbaus on edistänyt WHO:n päätöstä luokitella sikainfluenssa pandemiaksi ja aloittaa massarokotukset.

WHO:n neuvonantajat lääketieteellisissä ja pandemia-asioissa, SAGE-group, ovat mm. tohtorit Ostenhaus, Hayden ja Monto. THL:n Juhani Eskola kuuluu hänkin SAGEen. Kaikki he saavat rahaa lääkeyhtiöiltä eri nimikkeiden alla.
Ostenhaus, Hollannin terveysministerin neuvonantaja, jopa kolmeltatoista eri lääkefirmalta. Neuvonantajien lisäksi SAGEn kokoontuessa mukana istuvat useat suuret rokotevalmistajat ”tarkkailijoitten” ominaisuudessa.
WHO:n rahallisia tukijoita ovat mm. IMF (Maailmanpankki) ja nk. BigPharma (Bayer, GlaxoSmithKline, Merck, Novartis, Pfizer, Roche, Sanofi-Avensis).

WHO:n GAP-suunnitelman ja IAVI-projektin tarkoituksena on rokottaa koko maailman väestö kerran vuodessa. kts. liitteet

IAVI-projektia tukevat taloudellisesti Maailmanpankki ja suuret lääkeyhtiöt, kuten GlaxoSmithKline.

Tom Jefferson, epidemiologi Cochrain Centressä Roomassa, pitää asiaa ongelmallisena:
”On huolestuttavaa, että monet WHO:n komitean jäsenet esiintyvät muilla titteleillä, vaikka todellisuudessa
edustavat lääketeollisuutta,” hän sanoo tanskalaisessa Information-lehdessä.

Lehdet ovat vihjailleet uudesta rokotuskierroksesta keväällä. Samaan aikaan Sampo-pankki mainostaa Fiksuilla Päivillä nopean tuoton määräaikaistalletuksia. Määräaikaistalletus tehdään GlaxoSmithKlinelle, joka puolestaan ilmoittaa omilla kotisivuillaan voitto-odotusten osakkeenomistajille olevan suotuisat.

Useat tutkijat ovat painottaneet, että yksi annos rokotetta on riittävä. Kuitenkin SAGEn 7. heinäkuuta pidetyn kokouksen muistiinpanoissa sanotaan: ”On ehkä tarpeellista antaa kaksi annosta rokotetta, jotta suojaus varmistetaan."
EMEA nimenomaan varoittaa antamassaan tiedotteessa kahden annoksen haitoista lapsille.
Wolf Dieter Ludwig (Saksan lääkäriliitto) sanoo Der Spiegel-lehdessä: ”Viranomaiset ovat vajonneet kampanjaan lääkeyhtiöitten kanssa, minkä tarkoituksena on vain tienata rahaa ei-olemassa olevan uhkan avulla".

Heinäkuussa EU:n komissio julkaisi loppuraportin lääketeollisuuden kilpailuaseman väärinkäytöksistä. Suuret lääkeyhtiöt estävät tehokkaampien lääkkeiden pääsyä markkinoille ja vaikeuttavat edullisempien rinnakkaislääkkeiden tuotantoa ja markkinointia. Lääketeollisuudessa voitot ovat jopa suuremmat kuin aseteollisuudessa. Lintuinfluenssa"pandemia" nosti Rochen (kts. myös Gilead Sciences Inc. sekä Donald Rumsfeld) pörssikäyrät pilviin Tamiflun myynnillä.
Sittemmin Cochrane-instituutin tutkijat ovat todenneet ettei Tamiflun tehosta ole näyttöjä, koska valmistaja oli jättänyt loppupäätelmistä kahdeksan raporttia kokonaan pois.

Monella maalla on sopimuksia suurten lääkeyhtiöitten kanssa ja niitten on tästä syystä ostettava lääkkeitä pandemian puhjetessa.

194 maata, Suomi muiden mukana, on allekirjoittanut IHR-sopimuksen (International Health Regulations).
Artiklat 21 ja 22 sallivat pakkorokotukset väestölle, kun WHO antaa pandemiamääräyksen. Suomi on yksi sopimuksen allekirjoittaneista maista. SAGEn kokoonpanon ollessa nykyisen kaltainen, pandemiamääräys on helppo antaa. Liian helppo.


Mitä rokotteet sisältävät?

Pandemrix: tiomersaali; 49,6% etyylielohopeaa ja etanolia. Etyylielohopea on ympäristö- ja hermomyrkky. Pandemrixissa sitä on 5 mg, joka ylittää lainsäädännössä määritellyt ylärajat/vrk. Tiomersaali heikentää elimistön omaa immuunisuojaa. Myöhemmin saattaa ilmetä tasapainotonta käytöstä sekä maksa- ja munuaisvaurioita (SCOEL/SUM/84).
Pandemrixissa on myös formaldehydia. Formaldehydi on syöpää aiheuttava sekä mutageeninen.
AS03, rokotteen mukana tuleva skvaleeni ("silakka") tulee elimistöön vieraana skvaleenina. Rokotteen skvaleeni ainesosineen laukaisee elimistön immuunijärjestelmän yrittämään tuhota elimistössä olevaa skvaleenia, niin rokotteessa olevaa kuin myös elimistössä olevaa luonnollista skvaleenia. Skvaleeni on tarpeellinen hermoston oikealle toiminnalle.
AS03 -adjuvantissa on polysorbaatti 80 (jauhoparanne), joka on erittäin myrkyllinen aine. Polysorbaatti 80 ei saa syödä tai juoda. Ihokontaktikin voi aiheuttaa vaurioita. Pistoksena (injektiona) annettuna aine heikentää immuunijärjestelmää ja joissakin tapauksissa se aiheuttaa jopa kuoleman. Se aiheuttaa myös hedelmättömyyttä naisille (todettu rottakokeilla).
Polysorbaatti 80 injektiona voi aiheuttaa mm. sydämentoiminnan muutoksia, sydänkohtauksia ja veritulppia. Sikiölle polysorbaatti 80 on adjuvantin eli tehosteaineen kanssa todella vaarallista. Ongelmat saattavat ilmetä vasta pitkän aikavälin päästä.

ASO3- adjuvantillinen Pandemrix, jota suomalaisille jaetaan, on myös nano”turbo”rokote. Adjuvantin tarkoitus on buustata eli tehostaa rokotteen vaikutusta elimistössä. Nanopartikkelit puolestaan ovat valtavan paljon pienempiä kuin esimerkiksi asbestihiukkaset, ja päästyään kerran elimistöön ne tuhoavat soluja. Kun ne ovat päässeet vuorovaikutukseen solun rakenteen kanssa, niistä ei enää pääse eroon. Käytännössä se tarkoittaa elimistön JATKUVAA TULEHDUSTILAA. Mitä pienempi koko partikkelilla on, sitä suurempi sen teho läpäistä soluja ja tuhota kaikkea mitä tielle osuu. Pekingin Chaoyang Hospitalin tutkimus on varmistanut, että nanopartikkelit vaurioittavat vakavasti keuhkoja ja myrkyttävät koko elimistöä, mistä on seurauksena ennen kaikkea immuunipuolustuksen heikentyminen.
Kun elimistön kyky puolustautua siihen tunkeutuvia taudinaiheuttajia ja vieraita aineita vastaan on heikentynyt, se tarkoittaa mm. suurta autoimmuunisairauksien mahdollisuutta.
Tämä on siis tutkittua ja tieteellisissä julkaisuissa esitettyä tietoa. Silti rokotuksia nanoja sisältävillä rokotteilla koko ajan jatketaan ja yhä uusia nanoteknologiaan perustuvia rokotteita kehitellään kaiken aikaa.
Lisäksi: Pandemrix sisältää mm. tiomersaalia. Elimistöön päästyään tiomersaali muuttuu etyylielohopeaksi ja tiosalisylaatiksi. Proteiinien mukana orgaaninen elohopea pääsee tunkeutumaan aivoihin, joissa neurotoksiset vaikutukset ilmenevät. Lasten aivot ovat tietenkin suurimmassa vaarassa. Ja kun rokote on vielä adjuvantillinen, eli turbo, niin…
Elohopea on tutkitusti neurotoksinen, eli hermomyrkky. Elohopeamyrkytyksen oireita ovat mm. kivun tai painon tunne rinnassa, keuhkoputkentulehdus (bronkiitti), päänsärky, lihasheikkous, ruokahaluttomuus, ruoansulatushäiriöt, oksentelu, ihottumat, kuume… (tämä ikursivoitu osa tekstiä on nimimerkin ”melko hurjaa” kokoama tietopaketti)

Novartiksen Celtura sisältää mm. MF59aa, joka kiellettiin Persianlahden sodan jälkeen vaarallisena neurologisia oireita aiheuttavana hermomyrkkynä ja on määritelty bioaseeksi. Novartis alkoi kehittää tätä H1N1-rokotetta elokuussa 2008.

Gardasil/Silgard HPV-rokote: polysorbate80, amorphous aluminum hydroxyphospate sulfate, sodium chloride, L-histidine, sodium borate aka Roach killer, siis torakkamyrkkyä joka aikanaan kiellettin liian vaarallisena koska sen jouduttua haavoihin, uhrit usein kuolivat. Gardasil on tarkoitettu mm. kohdunkaulasyövän torjuntaan ja sitä annetaan rutiininomaisesti neuvoloissa myös pojille.

Pandemrixia ei ole hyväksytty rokotteeksi USAssa. Kanadassa GSK:n valmistama Pandemrixin sisartuote vedettiin pois käytöstä sen aiheutettua hälyttävän paljon mm. allergisia reaktioita. Ruotsissa rokotukset pienille lapsille on keskeytetty.

THL ei tilannut adjuvantitonta rokotetta raskaana olevia ja lapsia varten, vaikka WHO niin suosittelee.

lähdeaineisto : patenttihakemukset ja tuoteselosteet
kemikaaleista ja niiden vaikutuksista: EMEA, US Strategic Services Division


Vanhemmilta salaa

Hallitus esittää lakimuutosta, jolla lasten käyttö lääketieteellisiin kokeisiin lasten omalla suullisella suostumuksella, ilman vanhempien lupaa sallittaisiin. Jos lapsi ei kykene itse puhumaan, lapsen oletettu suostumus riittää. Kirjallista suostumusta ei tarvita. Lain on tarkoitus tulla voimaan heinäkuussa 2010.

Lakiesitys tehtiin apulaisyyttäjän moitittua lakia, jossa tarvitaan lupa vain toiselta vanhemmista. THL:n puolesta "Lex Puska" lakiesityksen ovat allekirjoittaneet pääjohtaja Pekka Puska ja osastojohtaja Päivi Hämäläinen. kts. liitteet


Suomen tilanne:

Suomessa rokotetutkimusta tekee, valvoo ja tutkii THL. THL:n rokotetutkimusrahoitus tulee GlaxoSmithKlinelta suhteessa GSK 6 miljoonaa euroa, Suomen valtio 1 miljoonaa euroa. Loppu tullee eri lähteistä kuten muilta lääkevalmistajilta.
Rokoteostopäätökset on Suomessa tehnyt THL. THL päätti ostaa GlaxoSmithKlinelta.
Rokotteita kokeillaan Suomen lasten neuvoloissa.

Iltasanomat (7.12) kertoo THL:n alkavan tutkia rokotteiden vaikutusta.
THL:n omilla sivuilla vakuutettiin jo ennen nyt aloitettavia tutkimuksia rokotteen olevan tehokas ja turvallinen.
Millä perustein, jossa rokotetta aletaan nyt vasta tutkia?

THL on parhaillaan haastettuna Hallinto-oikeuteen. Heiltä vaaditaan papereita, jotka paljastaisivat Pandemrixin salaiset aineosat.
Hankkeen takana on Teemu Välimäki, kts. liitteet; Infosota
Toistaiseksi THL on kieltäytynyt liikesalaisuuteen vedoten. THL on allekirjoittanut sopimuksen, jossa GlaxoSmithKline määrää "vihreällä" listalla mitä saa kertoa julkisesti ja "punaisella" listalla mitä ei.

Avoimuuden ja läpinäkyvyydenkö lisäämiseksi ruumiinavauksia nyt ehdotetaan siirrettäväksi THL:lle?
Antaa THL:n haudata omat kuolleensa?

THL:n ja STM:n toiminta rikkoo Suomen Perustuslakia ja EU-lainsäädäntöä vastaan. Lain mukaan ihmisellä on oikeus perusteelliseen informaatioon (informed consent) ennen kuin hän tekee päätöksen rokotteen ottamisesta. Lain mukaan myös lapsille tulee tarjota heille heidän ikäänsä nähden sopivasti muotoiltua informaatiota. Tätä tietoa ei THL:ta, mediasta taikka mistään saa ellei itse näe valtavasti vaivaa.

Tämän lisäksi THL:n ja STM:n toiminta sotii Nürnbergin koodia, WMA:n (World Medical Association) Helsingin julistusta sekä YK:n Ihmisoikeuksien Julistusta vastaan.

Vasta perustetun, 1.11 2009, FIMEAn tehtävä toimijoiden valvojina ja arvioinnin suorittajina ei ole kadehdittava. Jo pikainen googlehaku paljasti, että testitulosten väärentäminen, epäsuotuisten tulosten pois jättäminen ja tutkijoiden uhkailu, lahjonta ja kiristys ovat sitä ns. maan tapaa lääkeyhtiöissä ja tiedepiireissä.

Suomen valtamedian tiedottamisen laatua sikainfluenssa-asioissa selvitti katsaus eri medioiden omistussuhteisiin, niin koti- kuin ulkomaillakin. Pandemian olemassa olokin on kyseenalainen ulkomailta saatujen tietojen mukaan.

Esimerkiksi: WHO:n kaksiosainen muistio, joka on kirjoitettu 1972, siitä kuinka - kolmella askeleella - rokotteesta tehdään tappava ase. Ensin heikentämällä vastustuskykyä, sitten injektoimalla kehoon suuri määrä virusta, josta heikennetty vastustuskyky ei voi selvitä. Ja kolmanneksi injektoimalla lisäaine, joka laukaisee valtavan tulehdusreaktion ja niin sanotun sytokiini-myrskyn.

Tämä muistio löytyy näistä kahdesta linkistä:
http://theflucase.com/downloads/WHO_Memo_1_searchable.pdf
http://theflucase.com/downloads/WHO_Memo_2_Searchable.pdf

Voitte jatkaa katsomalla tätä sikainfluenssarokotteen patenttihakemusta, jonka Baxter lääkeyhtiö lähetti ennen kuin tämä “täysin tuntematon” sikainfluenssa virus “yhtäkkiä” ilmestyi Meksikossa. http://www.theoneclickgroup.co.uk/documents/vaccines/Baxter%20Vaccine%20Patent%20Application.pdf

Kun toiset yrittävät päästä vanhoistakin sikapiikkitilauksista eroon, Suomi tilaa lisää.

STM: Suomi ostaa myös prepandeemista influenssa A(H1N1) -rokotetta koko väestölle

( "http://www.kauppalehti.fi/5/i/yritykset/lehdisto/hellink/tiedote.jsp?direct=true&selected=kaikki&industry=&oid=20091201/12597663314250" )

Germany and Spain seek to cut H1N1 vaccine orders

( "http://af.reuters.com/article/reunionNews/idAFLDE5BG11A20091217?
rpc=401&feedType=RSS&feedName=reunionNews&rpc=401&pageNumber=1&virtualBrandChannel=0&sp=true" )

http://www.kauppalehti.fi/5/i/yritykset/lehdisto/hellink/tiedote.jsp?direct=true&selected=kaikki&industry=&oid=20091201/12597663314250

Eli seuraava pandemia onkin ehkä H1N1, mutta nykyinen H1N1 rokotus ei muka auta siihen, ilmeisestikään..

"TIEDOTE 2.12.2009 HUOMAA PÄIVÄYS!!!

Sosiaali- ja terveysministeriö

Suomi ostaa myös prepandeemista influenssa A(H1N1) -rokotetta koko väestölle

Influenssa A(H1N1) -prepandeemisten rokotteiden valmistus on alkamassa.
Sosiaali- ja terveysministeriö ja Huoltovarmuuskeskus ovat viime viikolla
valtuuttaneet Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tekemään
prepandeemisten rokotteiden ostotarjouksen. Hankinnan myötä Suomessa
pysyvästi asuville henkilöille voidaan tarjota ensimmäinen rokoteannos
mahdollisimman varhain, mikäli H1N1-virus aiheuttaisi pandemian.
Rokotteita saadaan Suomeen niiden valmistuttua noin 4-6 kuukauden kuluttua.

Rokotehankinta toteutetaan osana aiemmin tehtyä H5N1-rokotteen eli
lintuinfluenssarokotteen sopimusta. Kokonaishinta on 5,2 miljoonaa euroa.
Hankinnan myötä Suomella on varastossa prepandeemista rokotetta sekä
H5N1- että H1N1-pandemian varalle.

Prepandeemisella rokotteella tarkoitetaan ennen pandemiaa valmistettavaa
rokotetta. Se valmistetaan viruksesta, jonka uskotaan joko sellaisenaan tai
muuntuneena voivan aiheuttaa pandemian. Pandemiatilanteessa virus voi olla
jo muuntunut, mikä saattaa heikentää suojaavaa vaikutusta.

Suomi on jo tehnyt ostovarauksen täsmärokotteiden saamiseksi

Rokotuksia pidetään parhaana keinona torjua influenssapandemian aiheuttamia
kuolemantapauksia ja vakavia sairastumisia. Riittävän suojan saamiseksi
tarvitaan prepandeemisen rokotteen lisäksi ainakin yksi
influenssapandemiaviruksesta valmistettu ns. täsmärokoteannos. Sosiaali- ja
terveysministeriö on jo aiemmin päättänyt hankkia täsmärokotteita influenssa
A(H1N1) -virukseen heti, kun sellaisia on saatavilla.

Täsmärokotetta voidaan valmistaa vasta pandemian käynnistyttyä, kun epidemiaa
aiheuttavan viruksen yksityiskohtainen rakenne on tiedossa. STM on
valtuuttanut THL:n tekemään täsmärokotteen ostovarauksen kahden
rokotevalmistajan kanssa, jolloin rokotetta olisi saatavilla
noin kuuden kuukauden kuluttua pandemian puhkeamisen jälkeen.

Lisätietoja
Erikoistutkija Rose-Marie Ölander, THL, puh. 020 610 8328
Lääkintöneuvos Merja Saarinen, STM, puh. (09) 160 74030
Osaston johtaja Terhi Kilpi, THL, puh. 020 610 8678
Ylijohtaja Juhani Eskola, THL, puh. 020 610 6006

Muualla palvelussamme
Varautuminen influenssa A(H1N1) -virukseen http://www.stm.fi/influenssa"

korostukset STM:n tiedotteessa: Riikka Söyring"

kaiken kaikkiaan Suomella on siis kohta jotakuinkin 21,8 miljoonaa rokotetta väestöä varten. Tietää melkoista määrää immuunisuojaa heikentävää materiaalia elimistöön...


Riikka Söyring


##########################################################################################
Mahdollisia haittavaikutuksia:
Vatsakipu, löysä uloste, väsymys, unettomuus, oksentelu, unirytmit sekaisin, kuiva, haukkuva yskä ja nenän tukkoisuus. Tunne kuin yskiessä nousisi vettä keuhkoista. Pelkotilat. Ihon kutina, päänsärky. Hengitysvaikeudet, anafylaktinen shokki, halvaus, Guillan-Barren oireyhtymä, lihasten nykiminen, puutuminen ja tunnottomuus, pistely. Kuolema. Keskenmeno. Sikiövauriot. Ennenaikaiset synnytykset. Mitokondrion vaurioituminen sikiöillä. Sekavuus, poissaolevuus. Autismi. Myöhemmällä teini-iällä puhkeava skitsofrenia. Syöpä. Yleinen, epämääräinen huono olo, ihottumat.


##########################################################################

linkkejä koottuna http://riikkasoyring.blogit.uusisuomi.fi/

artikkelissa käytetyt lähteet:
EurLex, Suomen Perustuslaki, Evira, WMA:n Helsingin Julistus, Nürnbergin koodi, YK:n Ihmisoikeuksien julistus
sekä

taulukko eri rokotteiden ainesosista
http://www.scribd.com/doc/23294341/International-H1N1-Swine-Flu-Vaccine-Ingredient-Table-Dr-Tenperry

graafinen esitys WHO:n asiantuntijoiden rahoituskytköksistä
http://www.svd.se/nyheter/utri…ce=graphic

Lakiesitys "Vanhemmilta salaa"
http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=42736&name=DLFE-10181.pdf
http://search.who.int/search?q…esheet=WHO

EMEA
http://www.euractiv.com/en/hea…cle-183896
many links from here http://www.rokotusinfo.fi/yhd/…80928_html also in english

http://www.theoneclickgroup.co…0109A1.pdf asiakirja, josta mm. kohta 25 on kiinnostava.
http://www.infosota.fi/2009/11…ien-takia/

Elohopea-raportti
http://ec.europa.eu/social/Blo…;langId=en

WO/1999/034825) FERTILITY IMPAIRING VACCINE AND METHOD OF USE
http://www.wipo.int/pctdb/en/w…SPLAY=DESC

Seitz 2009 Vaccination-associated anaphylaxis in adults: diagnostic testing ruling out IgE-mediated vaccine allergy.
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19428162
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17613700
Complement activation-related pseudoallergy: a new class of drug-induced acute immune toxicity.
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16140450
Pharmacological effects of formulation vehicles : implications for cancer chemotherapy.
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/12844327
Freezing temperatures in the vaccine cold chain: a systematic literature review.
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17382434
Cell death induced by vaccine adjuvants containing surfactants.
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15063578
http://www.sciencedirect.com/s…d36a13785f
http://www.sciencedirect.com/s…8228b2e402
Formation of complement-activating particles in aqueous solutions of Taxol: possible role in hypersensitivity reactions.
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/11357884
Direct evidence that polysorbate-80-coated poly(butylcyanoacrylate) nanoparticles deliver drugs to the CNS via specific mechanisms requiring prior binding of drug to the nanoparticles.
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/12669961
Nanomedicine: current status and future prospects
http://www.fasebj.org/cgi/content/full/19/3/311
Hermeling Micelle-Associated Protein in Epoetin Formulations: A Risk Factor for Immunogenicity?
http://www.uu.nl/content/2003_08.pdf
The Adjuvant MF59: A 10-Year Perspective
http://www.springerlink.com/co…694421083/
http://www.newfluwiki2.com/tag/AS03

Oil-Based Adjuvants and Mechanisms for Increased Risk of Anaphylaxis
http://www.sciencedaily.com/ar…rticle.htm
http://www.sciencedaily.com/ar…dicine.htm
Molecules 2009, 14, 3286-3312; doi:10.3390/molecules14093286 molecules ISSN 1420-3049
www.mdpi.com/journal/molecules
rokotteet bioaseina
http://ec.europa.eu/social/Blo…;langId=en

http://www.hs24.fi/2010/01/13/etusivu.htm#onkomeidan

Arkisto: 2010 tammikuu. hs24. 2 kirjoitusta. Uusintajulkaisu rokotekeskustelun pohjaksi! 


Arkisto 2008:



Muunneltu kuva: "Päätoimittaja Janne Virkkunen kysyy: Kumpi puhuu totta?" Ilta-Sanomien etusivua ja Ylen uutislähetystä yhdistäen Pertti Manninen keskiviikkona 2008-03-19.

"Helsingin Sanomat noudattaa kaikkien kohdalla hyvää lehtimiestapaa yksilön suojaa koskevissa uutisissa. Lehdellä on oma selkeä nimensuojaohje. Monessa tapauksessa nimen esiintuonti on jo tuomio. Lehti ei ole poliisi eikä tuomioistuin, mutta sillä on velvollisuus uutisoida yhteiskunnallisesti merkittäviä asioita." Arkisto: Eräänkirjoituksen tarina  2001-03-15.

Huussin perältä: Kähmintäskandaali. Ilta-Sanomat lauantaina 2007-01-27.
Seksuaalista häirintää. Helsingin Sanomat sunnuntaina 2008-01-27.
Päätoimittaja Janne Virkkunen, Helsingin Sanomat,  perusteli lehtensä kirjoitusta itse itseään tutkivalle (!) ja huomautuksia langettavalle Julkisen Sanan Neuvostolle tässä tuoreimmassa jutussa:

"... Toimitus ryhtyi tutkimaan asiaa haastattelemalla tahoja, jotka saattaisivat tietää ilmi tulleista häirintätapauksista. Lukuisat haastatellut yhtyivät tutkimuksen lopputulokseen ja mainitsivat kukin nimeltä mainiten samoja miespuolisia kansanedustajia. Toimituksella oli kaikki syyt luottaa haastateltavien yhtäpitävien kertomusten luotettavuuteen. Haastateltavat tiesivät, miksi heitä haastateltiin.

Oman asemansa puolesta he kuitenkin asettivat lausumiensa julkaisemisen ehdoksi toimittajan lähdesuojan, johon oli vahvat perusteet. He ovat työyhteisössään siinä asemassa, että omalla nimellä esiintyminen olisi voinut johtaa jopa työpaikan menetykseen."
JSN:n päätöstiivistelmä 2008-03-19.

Lue myös! Viikko ennen uutta "håirintää": Päätoimittaja Janne Virkkunen:
Valta pohjaa luotettavuuteen 2008-01-26

Lue myös! Arkisto:
Tätä juttua Helsingin Sanomat ei julkaissut.  Tapaus Matti Ahde 2001-03-15.

Lue myös! Arkisto: Eräänkirjoituksen tarina (
Reetta Meriläinen päätoimittaja, uutiset Jouko Jokinen toimituspäällikkö, uutiset Mika Petterson toimituspäällikkö, uutiset) 2001-03-15.

Äänekoski 2000 - Bochum 2008. Arkisto: Nokian vaiettu lähtö:
Esimakua tulevasta? Jäähyväiset Nokialle vai Nokian jäähyväiset? Nokia lähtee 1. Tapaus Äänekoski. 2000-08-10.
NOKIA
Pitkäaikainen työnantajamme Äänekoskella
30.6.2000
Poistunut paikkakunnaltamme.

Sisä-Suomen lehti lauantaina 1. heinäkuuta 2000. Kuva! - Jutut!
Maanantai 2008-03-17.
"Kanerva-kohu: Kuvataiteilija muutti tarinaansa." Ilta-Sanomat 2008-03-17. (Linkki 2008-03-17).


Maanantai 2008-03-17.
"Oikeuskansleri ei tutki Ilkka Kanervan juhlarahoitusta." Ilta-Sanomat 2008-03-17. (Linkki 2008-03-17).

Kosovo · Serbia guardian.co.uk, Monday March 17 2008
Fierce Kosovo clashes force UN pull out guardian.co.uk
Monday March 17 2008 guardian.co.uk
2008-03-15.

Kuva: Pertti Manninen.

Muut lehdet.
Keskisuomalainen lauantai 2008-03-15.

Päätoimittaja Erkki Laatikainen

Puheenjohtajakilpa on eduksi sosiaalidemokraateille


Vuoden takaisissa eduskuntavaaleissa kriisiin ja vallattomaan oppositioon ajautuneet sosiaalidemokraatit toipuvat vähitellen pettymyksestään.

Surutyötä on uurastettu. Tuotteen tuoreutusta ei vielä ole nähty, mutta Eero Heinäluoman kieltäytyminen jatkamasta puheenjohtajana avasi portin voitollisiin mahdollisuuksiin, jos tiennäyttäjät onnistuvat pyrinnöissään.

Puheenjohtajakilpa on eduksi sosiaalidemokraateille

(Linkki 2008-03-15)


Kipunointi liittyy yhteistyöhön

Kriittinen mielentila on selvästi aistittavissa. Organisaatioiden sovittaminen yhteen on synnyttänyt pettymyksiä, tuskaa ja varmasti aitoa iloa.

Ihme olisi, jos kolmen kunnan yhdeksi kokonaisuudeksi muotoutuminen etenisi ongelmitta. Tämä on sula mahdottomuus. Ilmiö tiedetään omakohtaisesti yrityksissä, jotka ovat fuusioituneet. Tuloksellisuus yleensä kohenee, mutta tähän tarvitaan ennakkoluulottomia ratkaisuja, myötä- ja vastatuulen kohtaamista.

Kipunointi liittyy yhteistyöhön

(Linkki 2008-03-15)

Keskisuomalainen lauantai 2008-03-15.
Päätoimittaja Erkki Laatikainen


Muut lehdet. Keskisuomalainen lauantai 2008-03-15.

Päätoimittaja Erkki Laatikainen

Kauniiden tapojen romuttamo

Ministeriksi nimitettävältä ihmiseltä edellytetään taitavuutta ja rehellisyyttä. Nämä ominaisuudet antavat hänelle yleisen arvostuksen, mikä on tehtävän menestyksellisen hoitamisen perusta.

Taitavuus ja rehellisyys, samoin arvonanto, ovat usein mielipiteellisiä piirteitä. Niistä on ajoittain kinasteltu. Pulmia on ratkottu jopa tuomioistuimissa. Sinne eteneminen oikeuden päätökseen katsomatta on ikävä juttu ministerille.

Mautonta örveltämistä

Ulkoministeri Ilkka Kanervan örveltäminen nuorten naisten perässä on ehdottoman mautonta.

Hän on aiemminkin kunnostautunut näissä puuhasteluissa. Kanerva tunnetaan intomielisenä intiimien tekstiviestien tehtailijana. Muutama vuosi sitten harkittiin, voiko hän jatkaa eduskunnan varapuhemiehenä. Miehelle suotiin armoa, kun hän lupasi kohentaa tapansa.

Lupaus liukui vain lupaukseksi, vaikka sen pitäisi olla yksi ihmisen luotettavuuden mitta.

Kanerva kulkee tietään ja rikkoo sanansa. Kun hän jää kiinni tekosistaan, selitysautomaatti kierähtää käyntiin.

Kyseessä ei ole silkka yksityisasia. Valtioneuvoston jäsen ei voi käyttäytyä kuinka hyvänsä ja vedota yksityisyyteensä ja siihen, että hän hoitaa päätyönsä moitteetta.

Remppaisa elämäntapa heijastuu ministerin virkailmeeseen, jopa edustamastaan maasta loihtuvaan mielikuvaan. Kuinka hän voi menestyä tehtävässään, kun kollegat ja muut sidostahot hekottelevat halveksien ministerin seksitouhuille? Ne herättävät kansainvälisen kohuhuomion. Tällainen ulkoministeri on kolmannen luokan tavaraa.

Ilkka Kanerva aletaan tietää maailmalla laveammin muilla kuin palkkatyönsä varsinaisilla ansioilla.

Kai saa ikävöidä hyvää käytöstä

Ongelma ei haihdu, vaikka Kanervan taustaryhmä kokoomus vannoo luottavansa häneen ja pääministeri Matti Vanhanen tukee hädässä ajelehtivaa hallituksensa veljeä.

Vaikutelma on kokonaisuudessaan hupaisa, tai enemmänkin surkea ja surullinen.

Kyseessä ei ole ahdasmielisten ihmisten näkemys.

Vain hyviä tapoja ikävöidään ministereiltä. Kai tähän äänestäjillä, sanomalehdillä ja jokaisella halullisella on sentään vielä lupa ilman että toivojat leimataan tirkistelijöiksi.

Vai onko vallassa istuva keskustaoikeistolainen kabinetti se, joka muistetaan syvimmin kauniiden käytänteiden romuttamona?

Keskisuomalainen lauantai 2008-03-15. Kauniiden tapojen romuttamo. Päätoimittaja Erkki Laatikainen
(Linkki 2008-03-15)

Kuvateksti: Ulkoministeri Ilkka Kanerva.

Lue myös!
Keskisuomalainen torstaina 2008-03-06.
Pääkirjoitus

Pääministeri murentaa arvostustaan
Lue myös!

MediaGuardian.co.uk March 14, 2008 Leigh Holmwood
Do you trust online news more than newspapers?
A new survey shows that online news is now more trusted then newspapers. Why is this?

Buried away in Channel 4's hefty 110-page report on its future are some statistics about media consumption habits, including the striking finding that the internet is now considered more trustworthy for news than newspapers.
In the YouGov survey of 11,000 people, 14% said online news is the most trusted medium compared to 11% for newspapers. It should be pointed out that the survey doesn't define precisely what online news is - whether it includes only news from established news sources or counts anything available on the net.

Online is also ahead of newspapers in terms of accuracy by 13% to 10%, and in perceived quality, with 13% to newspapers' 11%. Online also leads when it comes to depth of coverage and the question of which medium is the least biased.

Do you trust online news more than newspapers?
 

2008-03-14.

2008-03-14.
Loskainen keli. Isonna! Nimettömät? Isonna!

2008-03-13.

2008-03-13.

Vauhdin hurmaa! Isonna kuva! Matti ja Ilkka! Bisquit tänään!
Saturday March 15 2008
The Olympic year gives nationalists chance to intensify campaign The Guardian
Jonathan Watts in Beijing The Guardian
Friday March 14 2008
IFJ condemns Iraqi journalist's murder guardian.co.uk
Friday March 14 2008 guardian.co.uk

Thursday March 13 2008
Details of woman at centre of Spitzer scandal emerge guardian.co.uk

Thursday March 13 2008 guardian.co.uk
2008-03-12.
Fortumin toimitusjohtaja Mikael Lilius linnaan? Ei narahtanut psykopaattisista optioista vaan Perloksen hallituksen jäsenenä epäillystä pörssitiedotusrikoksesta. Mikäli tuomitaan on erottava itse tai sitten erotettava Fortumista. Satojen (?) miljoonien optiot ovat tietenkin kiva kipuraha. Mainetta ei niilläkään saa takaisin!


Ilta-Sanomat keskiviikkona 2008-03-12.
"Syyttäjä vaatii Fortumin toimitusjohtajalle Mikael Liliukselle sakkorangaistusta Helsingin käräjäoikeudessa keskiviikkona alkaneessa oikeudenkäynnissä. Liliusta ja muita matkapuhelinosien valmistajan Perloksen vanhan hallituksen jäseniä syytetään tiedottamisrikoksesta. Syytteessä ovat myös yhtiön toimitusjohtajina olleet Timo Leinilä ja Heikki Mairinoja. Muut syytetyt ovat Perloksen hallituksen puheenjohtajana toiminut Kari O. Sohlberg sekä hallituksen jäseninä olleet Matti Aura ja Sten-Olof Hansén. Syyttäjän mukaan he viivyttelivät tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta tulosvaroituksen antamisessa vuodenvaihteessa 2002-2003." Mikael Lilius oikeuteen. Ilta-Sanomat
Lue myös!
Aakkosjärjestyksessä toisiinsa kietoutuvaa moskaa: Ajankohta, Fortum, Helsingin Sanomat, ministerit, optiot, psykopaatit, varallisuusveron poisto ja virkamiehet. "Aftonbladetissa ruotsalainen kirjailija ja lehden kolumnisti Jan Guillou käytti ökyoptioiden saajista psykopaatit- nimitystä jossain lehtijutussaan jo kuukausia sitten. Kolumnissaan helmikuun sunnuntaina 06.02.2005 “Den växande direktörsklassen blir vår nya adel” hän kertoo Fortumista, toimitusjohtaja Mikael Liliuksesta ja sähkönhinnasta mm. näin:" Pääkirjoitus keskiviikkona 28. syyskuuta 2005.
Extra: Pääministeri Matti Vanhanen keskiviikkona 5.3.2008 Päiväkirja
Ministern skickade sex-sms till dansös. Aftonbladet Tisdag 08-03-11

MYCKET INTIMA. "Han har frågat hurdana underkläder jag använder. Sms:en har varit mycket intima”, säger Johanna Tukiainen, 29.

Finlands utrikesminister i ny skandal med unga kvinnor

Ministern skickade sex-sms till dansös.




Wiehe fick panikattack.

Wiehe fick panikattack.
 

2010:

Caj Bremer - humanisti ja tarinankertoja & Rasmus - utelias Kissa.

Caj Bremer - humanisti ja tarinankertoja & Rasmus - utelias Kissa. Sunnuntai 2010-04-11 klo 08:14. Helsingin Sanomat. Kuva: Pertti Manninen.

Valokuvaaja
Caj Bremer
19.2.-16.5.2010
Valokuvaaja Caj Bremerin retrospektiivinen näyttely esittelee hänen tuotantoaan 1950-luvulta lähtien.
Ateneum
Kaivokatu 2, 00100 HELSINKI
Aukioloajat: ti, pe 10–18
ke, to 10–20 la, su 11–17
Pääsymaksut:
Normaali pääsymaksu 9 €
Alennettu pääsymaksu 7 €
Alle 18-vuotiaat maksutta.
Onerva - Kaupungin naiset 25.03.- 29.08.2010
Näyttely luo elämyksellisen näkökulman 1910-luvun helsingittären kulturelliin elämään kirjailija ja kriitikko L. Onervan silmin.

Kuvat: Caj Bremer. Viikkosanomat 1957: Lähtö - Työttömät - Satuja saamarin ruotsiksi - Salpausselkä - Vastavirtaan - Puijo ja presidentti




"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa".

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Asemakatu. Forum. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 09:55. 




Tuuli käy heidän ylitseen ...

Kuva: Pertti Manninen



hs24 - N:o 1188 - Tammikuu 2010: Harhaanjohtavaa tietoa tiomersaalia sisältävän rokotteen sivuvaikutusriskeistä lapsille ja sikiölle. - Onko meillä syytä olla huolissamme? Maths Berlin - Riikka Söyring - Rokotekeskustelun pohjaksi uusintajulkaisu! - "Sininen hetki". Nilakka. - Arto Merisalo talvella 2007 Lempäälässä. Muuneltu kuva - sanomapark - sanomapark-fi.
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2010-08-26, nettiin 2010-08-264, linkkejä 2010-08-26, asiasanoja: Mari Kiviniemi, Arto Merisalo, vaaliraha, vaalirahakohu, Nilakka
Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori  - Viikkosanomat - Härkää sarvista - Lakisanomat - Asianajotoimi -

hs24.fi - 2010/08/26 - Tammikuu 2010: Harhaanjohtavaa tietoa tiomersaalia sisältävän rokotteen sivuvaikutusriskeistä lapsille ja sikiölle. - Onko meillä syytä olla huolissamme? Maths Berlin - Riikka Söyring - Rokotekeskustelun pohjaksi uusintajulkaisu! - "Sininen hetki". Nilakka. - Arto Merisalo talvella 2007 Lempäälässä. Muuneltu kuva - sanomapark - sanomapark-fi.-  - hs24 keskiviikko 26.08.2010 - etusivu - kuva - kuvat - pertti manninen - - Nettisanomat - hs24 - 12.fi - Lakisanomat - Shit - Sanomadigi - N:o 1188. - Asiasanoja: Rokotus, rokote, rokotekeskustelu, narkolepsia, Riikka Söyring, Maths Berlin, Markku Partinen, Paula Risikko, Mari Kiviniemi, Arto Merisalo, vaaliraha, vaalirahakohu, Nilakka



Onnellista vuotta 2009!

BONNE ANNEE 2009

Heti vuoden vaihduttua ja tanssin alettua, klo 00.01 Ranskan aikaa, Suomen paukuttelun jo hiljalleen päättyessä. TV5MONDE EUROPE, Le plus grand cabaret. Kuva: Pertti Manninen torstaina 2009-01-01 klo 01.01. Sama vuosi sitten: Kuva.

Kesän hyvä teko - Opeta lapsi uimaan! Lue!

"Tätä eri totuuksien kannattavuuden puntarointia helpottaa hyväksi koettu muistisääntö "jos etuus on todellista, totuus on edullista"." Bisquit Seppo Ahti tänään torstaina 2009-05-28 Ilta-Sanomissa. "Tosipaikan edessä".

Sanomanetti torstaina 20. toukokuuta 2004.

"Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa.


Jo vuotta ennen Esko Ahon pankkitukipäätöstä säätytalolla oli Aleksanterinkadun vanhaan pankkisaliin kokoontunut Suomen Yhdyspankin arvovaltainen hallintoneuvosto. Paikalla oli ilaskiveä ehnroothia björnbergiä pankin napamiehiä ja omistajia. Johtokunnan jäsenet Ahti Hirvonen ja Björn Wahlroos lukivat madonlukuja ja johtivat puhetta.  Lopuksi esitettiin Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, oli turvattava paikallaolijoiden ja muidenkin pankkien suuromistajien osakkeet ja omistukset.  Vanhan ja kunnianarvoisen pankin yhtiöjärjestys muutettiin huomaamatta veronmaksajien silmien edessä. Velkoja ja sitoumuksia siirrettiin vanhasta SYP:stä Pohjoismaiden Yhdyspankki Oy:lle,  joka kas kummaa muutti nimensä heinäkuussa vuonna 91 Suomen Yhdyspankiksi. Vanha ja kunnianarvoisa entinen SYP se muutettiin Unitas Oy:ksi. 
Uudelle yhtiölle roskapankki SYP:lle jäivät sekkitilit myös yleiseen liikenteeseen lasketut velkakirjat, sekä ulkomaiset että kotimaiset, ne siirrettiin tälle susipankille."
Seppo Konttinen
Ylen Talousarvio-lähetyksessä perjantaina 14.05.2004. Ohjelman nimi oli Pankkivangit.

Sivun alkuun!

Sanomanetti lauantai 2009-11-14 - Numero 1071

Lähde rentouttavalle kalastusreissulle Andamaninmerelle! Vietä päivä kalastaen, auringosta nauttien ja snorklaten. Vuonna 2009 valmistuneella Flying Finn -veneellä voi vetouistella laivan kokeneen miehistön avustuksella. Auringon palvojille riittää kansipaikkoja ja päiväunillekin voi torkahtaa ilmastoidussa hytissä. Merinäkymiä voi ihailla myös yläkannen varjon alla. Jos on onnea matkassa, voi matkalla nähdä vaikka delfiiniparven. Veneen taukopaikalla on uinti-, ja snorklausmahdollisuus, jolloin veden alla voi ihailla mereneläviä pienistä barrakudista merikilpikonniin. Veneeseen mahtuu 30 matkailijaa. Veneen pituus 19m, leveys 5m ja syvyys 2,7m. 400 hevosvoimaa. Keittiö, wc + suhku, ilmastointi. Matkan hintaan sisältyy kuljetukset, lounas ja juoma (vesi, virvoitusjuomat). Snorklausvälineet löytyvät veneeltä ja sisältyvät hintaan.   
Yhteydenotot Midnight Sun- ravintoloihin tai sähköpostitse midnight.sun @janne.to  
+668 132 68097 - Huom! Suomesta puhelut numeroon: 99533 668 132 68097 maksavat 6 centtiä/minuutti + mpm (marraskuun 2009 hinta, ei tekstiviestejä).

www.thailand.fi     www.phuket.fi    www.patong.fi

www.flyingfinn.info     www.midnightsunrestaurant.info


Sivun alkuun!

 

Nettisanomat/Sanomanetti-sivujen alkuosat ja niihin liittyviä osia alkuperäiset numeroinnit säilyttäen nettiin tiistaina 2011-07-12 klo 08:46. - Täydennys 2011-08-10.

 

2012-05-11: Sivustolta on poistettu Keski-Suomen käräjäoikeuden 24.1.2012 antaman kunnianloukkausta koskevan tuomion 12/230 R11/268 johdosta tuomiossa mainittujen henkilöiden asianomaistiedot rikoksentekoajalta 6.5.2007 - 18.1.2012. Tuomio luettavissa osoitteessa: http://www.n3.fi/tuomiot/keskisuomiko20120124/etusivu.htm

 


Linkit hs24.fi > hs27.com ja aineistolinkit korjattu sunnuntaina 2013-11-03.

2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivustot on palautettu osittain alkuperäiseen muotoon hovioikeuden tuomio huomioon ottaen sunnuntaina 06.03.2016.